sunnuntai 18. helmikuuta 2018

Vauvasta taaperoksi – yksivuotissynttärit

Eilen meillä oli talo täynnä, kun juhlimme pojan yksivuotissyntäreitä. Jokainen äiti varmasti tietää, että tuntuu ihan pöhkölle, sillä vastahan tuo vauva putkahti maailmaan ja onkin yhtäkkiä jo vuoden vanha! Tämän hienon iän kunniaksi taaperoinen oppi myös kävelemään. Pidimme vain "pienet" juhlat lähimmäisille, vieraita oli melkein 40 :D Mutta tuommoinen määrä tulee helposti, sillä omassa perheessäni on jo 15 jäsentä. Siihen muut sukulaiset ja aikamoinen kansa onkin jo kasassa.



Kuten olen blogissa aiemminkin kertonut, niin minähän en osaa leipoa. Kaikki aina epäonnistuu, vaikka mitä olen yrittänyt. Pojan synttäreille otin taktiikan, että leivon tosi paljon kaikkea ja jos vaikka 30 % onnistuisi, niin pöydässä olisi jotain tarjolla. En tiedä mitä kummaa on tapahtunut, mutta kaikki leipomukset onnistuivat siinä määrin, että pääsivät pöytään asti. Kylläpä sitä kummeksuttiin ja kyseltiin missä on kääpiökokoinen banaanikakku ja laseista tarjoiltava suklaakakku.

Tarjolla sitten oli suolaiselta puolelta lohivoileipäkakku, kasvispiirakka, coctaipiirakoita munavoilla ja ruisnappeja kinkkutäytteellä. Makeaa oli täytekakun lisäksi sitruunamuffinseja, Nutellamuffinseja, valkosuklaarahkakakku, porkkanakakku sekä pipareita ja suklaata. Täytekakun tilasin valmiina ja toivoin siihen aiheeksi halipupua, sillä poikasen rakkain lelu on Pentikin pieni pupu.Täytekakku on työläin leipomus, siksi päätin helpottaa omaa kortilla olevaa aikaani ja kakun valmisti Ässän Suussasulavat.

Vähän haikeana siirryn vauva-ajasta taapero-aikaan, vaikka toisaalta on niin superihanaa nähdä kuinka poika kasvaa ja oppii joka viikko uusia asioita <3

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

.:| Kommentit ilahduttavat aina! |:.