lauantai 27. tammikuuta 2018

Toimivan kodinhoitohuoneen tehoneliöt

Minulla on ollut luonnoksissa tämä kodari-postaus jo vaikka kuinka ja kauan. Syy julkaisemattomuudelle on se, että en ole saanut kuvatuksi tilaa jonka syy on se, että tilassa toimii vauvanhuoltopiste joka aiheuttaa sen, että kodari on usein kaaoksen vallassa. Nyt yhtenä päivänä otin itseäni niskasta kiinni ja siivosin kodinhoitohuoneen, aikamoinen villakoirakenneli siellä jo asustelikin!


Kodinhoitotila on oikeastaan syy sille, miksi emme löytäneet mieleistä pohjaratkaisua valmistalopaketeista vaan suunnitelimme itse koko talon. Kodarille oli kolme vaatimusta, jotka sulkivat pois melkein jokaisen valmispohjan:
1. Kodinhoitohuoneesta ei saa olla läpikulkua muihin tiloihin, varsinkaan kylpytiloihin
2. Tilan yhteydessä tulee olla vaatehuone
3. Kodarissa on oltava ulko-ovi

Nämä reilut kuusi neliötä saivat siis meidät ryhtymään oman talon suunnitteluun. Kodinhoitohuoneelle ei kuitenkaan haluttu uhrata kovin paljon tilaa ja se on tehokkaasti 360x170 cm kokoinen. Näihin sentteihin mahtuu hienosti kaikki tarpeellinen:
1. Pyykinpesukone ja kuivausrumpu
2. Siivouskaappi
3. Integroitu silityslauta
4. Suuri pesuallas
5. Paljon säilytystilaa
6. Hyvät pyykinkuivatustilat
7. Kurasyöppö

Tilasta on käynti pieneen vaatehuoneeseen, jossa säilyvat mm. lakanat, pyyhkeet ja 25 koristetyynyä, vieraspeitot ja pois sesongista olevat kengät ja huivit, remonttivaatteet ja pahvilaatikoittain muistoja elämän varrelta. Vaatehuoneen yhdistäminen kodinhoitohuoneeseen on ollut hitsin kätevä ratkaisu, sillä pestyt pyyhkeet ja lakanat päätyvät heti omalle paikalleen, kulkematta sohvan selkänojan kautta.

Kuivausrummun ansiosta pyykkinaruja ei tarvita, vaan aremmat vaatteet kuivuvat Oskarinoksilla ja rättipatterilla. Myös märät ulkovaatteet kuivuvat niillä nopeasti. Lattialämmityksen ansiosta kengät kuivuvat ja lämpenevät myös tilassa.



Tasotilaa on reilun metrin verran ja se on ollut tosiaankin riittävä, nyt ei tasoille mahdu ajelehtimaan kaikkea tärkeää vaan niille tärkeillekin on täytynyt keksiä ihan omat säilytyspaikat. Yläkaapeissa säilyvät kodin puhdistusaineet tarvikkeineen, käyttöön odottavat kukkaruukut ja maljakot sekä joulu- ja muut sesonkikoristeet. Korkeassa siivouskaapissa asustelee höyrypesuri moppien kanssa ja imurikin sinne mahtuisi, mutta se haluaakin nykyisin asustella keittiön pöydän tuntumassa :D

Tällä hetkellä tasolla on vauvan tarvikkeita ja hoitotaso. Yhdessä laatikossa käyttövaatteet ja toisessa rasvapurkit, kuumemittarit, sakset ja muut tarpeelliset pikkutavarat. Nämä tehoneliöt taipuvat siis oikein kätevästi myös vauvanhoitotilaksi. Ison pesualtaan ansiosta vauvaa on helppo kylvettää ja pestä, kun joka päivä ei kylpyammeessa viitsitä käydä. Vauvan kannalta huoneen sijainti on myös passeli, täältä on suora näkyvyys keittiöön ja hyvä kuuluvuus lapsen leikkihuoneeseen. Jos öisin tarvitsee vaihtaa vaippa, on kodariin vain muutama askel. Kannellinen vaipparoskis on piilossa altaan alla olevassa kaapissa.

Ehdottomasti paras ratkaisu koko kodinhoitotilassa on kuitenkin kodinkoneiden sijoittelu! Olen vain reilun puolentoistametrin mittainen, joten pesutorni ei tullut kysymykseenkään ja pyykinpesukone ja kuivausrumpu ovat sijoitettu vierekkäin ergonomiselle korkeudelle. Näin ollen niiden alle jäi isot laatikot likapyykeille, toisessa on 40-asteeseen ja toisessa 60-asteeseen menevät. Tämä on osoittautunut niin hyväksi ratkaisuksi, että laittaisin saman järjestelyn myös uuteen kotiin. Tila näyttää siistiltä, kun erillisiä pyykkikoreja ei tarvita.

Siinäpä olikin ylistyspuhetta kerrakseen :D Mutta tällaiset toimivat arkiasiat tekevät elämästä aina asteen verran helpompaa! Toivottavasti sinulla viikonloput eivät ole pyykkipäiviä vaan rentoutumisen aikaa.
Hyvää lauantaita!

sunnuntai 21. tammikuuta 2018

Sohvaparka ja kissojen kuulumisia


Meillä on sohvaongelma! Kissat tapaavat teroittaa kynsiä sohvan selkämykseen ja viisi vuotta on tehnyt tehtävänsä ja sohva näyttää kamalalta. Sijoittelen aina taktisesti torkkupeittoja sohvan selkänojalle, mutta nyt risoja kohtia on niin paljon, että sekään ei enää pelasta tilannetta.

Uutta sohvaa ei raaskisi ostaa, sillä sitä odottaisi takuuvarmasti sama kohtalo. Myöskään klassinen "korosta mitä et voi peittää" -sääntö ei tässä tilanteessa kuulosta kovin hyvältä idealta. Pääni puhki pohtineena sain sellaisen idean, että toimisiko tuossa sohvan takana jonkunlainen lipasto/kaapisto? Sellainen, mikä olisi koko sohvan levyinen mutta selkänojaa hieman matalampi. Ikean Eket-sarjan tuotteilla siihen saisi juuri oikean kokoisen kalusteen, mutta olisiko se hyvä siinä?
(kuva: www.ikea.fi)

Sohvaa lukuunottamatta elo kissojen kanssa sujuu mallikkaasti. Olen kertoillut aiemmin ongelmistamme, mutta pahimmat tappelut ovat onneksi jääneet taakse. Molemmat kissat pitävät pojasta, tulevat luokse ja antavat silittää. Olen yrittänyt opetta lapselle kissojen hellää kohtelua, mutta välillä hän saattaa aika kovakouraisestikin napata kissasta. Kerran pari vanhempi Max-kissa on huitassut, mutta onneksi ilman kynsiä. Kissa oli ensimmäisiä sanoja joita poika sanoi ja nyt hän on oppinut myös sanomaan miten kissa sanoo: mau mau mau, oikein hellällä äänellä.

Kissat rakastavat lämpöhuopaa ja aamupalan jälkeen käärin heidät sinne. Päivän mittaan he palaavat sinne aina uudelleen lämmittelemään.


Tästä kuvasta näkyy selvästi arvet Maxin niskassa ja korvassa, jotka ovat peruja siltä ajalta, kun kissat vielä tappelivat, eivätkä tulleet toimeen keskenään. Se oli kyllä ihan kamalaa ja stressaavaa aikaa, kun ei tiennyt mikä riidan aiheutti ja mikä siihen auttaisi. Välillä edelleen heillä tulee joku riita, mutta se on sellainen pieni kahaus jonka jälkeen ovat taas kavereita. Joka kerta oma sydän jättää yhden lyönnin välistä, että ei kai taas. Toivottavasti tämä seesteisempi yhteiselo on pysyvä tila <3

Olisipa kiva kääriytyä kissojen kanssa tuonne lämpimään eikä minua mikään estäkään, joten toivottelen oikein lupsakkaa sunnuntaita!

keskiviikko 17. tammikuuta 2018

Jo viisi vuotta kotona

Olemme asuneet kodissamme tasan viisi vuotta. Talo on kokonaan itse suunniteltu ja se on tällä kokemuksella osoittautunut erittäin toimivaksi. Koti on ollut hyvä sekä kahdelle että kolmelle asujalle. Myös kissat ovat huomioitu jo pohjaratkaisua suunnitellessa siten, että heillä on oma tilava "itäsiipi", jossa he viettävät yönsä.


Meidän makuuhuoneemme on jo vuosia ollut tuo keskimmäinen, heti sisäänkäynnin vasemmalla puolella oleva huone. Pojan huone on sisustettu keittiön viereiseen huoneeseen (tila, jossa pohjakuvaan on merkitty sänky) ja se on ollut erityisen hyvä ratkaisu. Poika viihtyy hyvin huoneessaan, vaikka itse tekisin ruokaa tai siivoaisin, sillä huoneesta on suora näköyhteys keittiöön, ruokatilaan ja olohuoneeseen. Toistaiseksi poika ei itse tuo leluja muualle taloon ja tulevaisuudessa vaikka niin kävisikin, on kaikki helppo siivota leikin jälkeen, kun huone on keskeisellä sijainnilla.

Näiden vuosien aikana, en ole kaivannut talon pohjaratkaisuun mitään muutoksia, ainoa mitä nyt muuttaisin ovat ikkunat. Haluaisin työhuoneeseen sekä kahteen vierekkäiseen isoon makuuhuoneeseen suuremmat ikkunat. Erityisen tyytyväinen olen siihen, että kodinhoitohuoneesta ei ole läpikulkua toisiin huoneisiin, monestihan se on sijoitettu kylpytilojen yhteyteen neliöiden säästämiseksi.

Harrastan talojen ja pohjapiirrosten suunnittelua ja minulla onkin jo seuraavan talon suunnitelmat hyvällä mallilla. Yhteistä nykyiseen pohjaan on paljon, sillä niin toimiva tämä on meille ollut. Uusi talo olisi hieman suurempi ja modernimpi. Ja siinä olisi suuremmat ikkunat :D Todellisuudessa meillä ei ole aikomusta rakentaa uutta taloa, mutta haaveilu on onneksi halpa harrastus. Jos vastaan tulee merenrantatontti täydellisellä sijainnilla niin se muuttaa tilanteen. Ei tosin pelkoa, että niin kävisi, sillä kotikaupunkimme rannat taitavat olla jokaista senttiä myöden rakennettu.

Tänään taas mietin ajan kulkua, olimme pojan kanssa ulkona ja puhelin hänelle, että tuntuu kuin ruska olisi ollut vasta eilen. Todellisuudessa puiden on täytynyt olla lehdettömiä jo parikin kuukautta! Samalla ihmettelin sitä, miten vasta hetki sitten syntynyt poikanen täyttää kuukauden päästä jo vuoden! Ei tosiaankaan tunnu, että olisimme asuneet täällä jo viisi vuotta, vastahan tätä rakennettiin! Nopeassa ajankulussa on se mukava puoli, että ihan kohta on jo kevät! Alkaa olemaan ikävä aurinkoa, vaikka talvesta pidänkin.

Kahvikupponen on nyt nautittu, joten suuntaan tästä salille. Reipasta keskiviikkoa!

lauantai 13. tammikuuta 2018

Leppoisasti lomalla

Katsokaapa, miten ihanat pussilakanat joulupukki toi! Olin ollut taas kerran superkiltti, sillä sain paljon upeita ja ihania lahjoja. Tämän kertainen postaus ei kuitenkaan tämän enempää liity lakanoihin vaan vauva-arkeen. Kuten kuva paljastaa, niin poika nukkuu edelleen meidän makuuhuoneessamme ja minusta se on sopinut meille todella hyvin. Jos vauva herää yöllä, niin minun on helppo kohottautua tuohon viereen, tuntuisi ylivoimaiselta lähteä yöllä erihuoneeseen lohduttamaan lasta. Aamuihin on muodostunut hellyyttävä tapa, kun nostan pojan viereeni ja heräillään siinä ihan rauhassa. Vauva herää yleensä kahdeksan maissa ja aamupuuron keittoon nousemme puoli yhdeksältä. Päivästä tulee niin hyvä, kun ei tarvitse heti aamusta kiirehtiä mihinkään.

Olen viime aikoina joutunut lukemaan, kuinka rankkaa on pienten vauvojen vanhemmilla. Olen kovin hämmentynyt lukemastani, sillä omat kokemukseni äitiydestä ovat hyvin päinvastaiset. Vaikka poika herää edelleen öisin ja itse olen aamuisin aika väsynyt, niin silti koen elämämme olevan hyvin leppoisaa. Priorisointi on kaikista tärkein taito, joka jokaisella äidillä pitäisi olla. Jos koti on pommin jäljiltä kun viimein saan pojan päiväunille, niin saatan siltikin mennä itse lepäämään ja siivoan sitten kun seuraavaksi ehdin. Olen hyvin onnellisessa asemassa sen suhteen, että isi herää pojan kanssa silloin tällöin aamuisin ja minä saan nukkua pidempään.

Olemme hyvin paljon kotosalla, sillä minusta on mukavaa leikkiä ja lukea lapsen kanssa. Tämän ikäisen kanssa on jo helppo lähteä minne vain ja käymme vähintään kerran viikossa jossakin, kerhossa, kaupassa tai kylässä. Itse käyn kuntoilemassa vähintään neljä kertaa viikossa, joskus käyn shoppailemassa tai töissä. En kaipaa sitä maankuulua omaa aikaa sen enempää, sillä minusta on todella mukavaa viettää vauva-aikaa.

Poika on vaikuttanut positiivisesti myös omaan ruokarytmiini. Syömme joka päivä samaan aikaan ja samaa ruokaa. Terveellistä molemmille ja ateriavälit eivät pääse venymään äidilläkään liian pitkiksi. Ylipäänsä minun on vaikea keksiä yhtään negatiivistä asiaa elämästä vauvan kanssa. Toki nukkuisin todella mieluusti illasta aamuun, mutta ihan varmasti poika joskus vielä nukkuu itsekin illasta aamuun. Sitä paitsi töihin oli aina herättävä huomattavasti aikaisemmin kuin nykyisin.

Molemmat isovanhemmat asuvat lähellä ja näemme heitä joka viikko. He myös hoitavat mieluusti poikaa, jotta pääsemme silloin tällöin vaikkapa ravintolaan syömään. Eilen viimeksi kävimme kaveriporukalla syömässä.

Yhden terveen lapsen vanhemmalla on oman kokemukseni mukaan siis melkoisen helppo ja rento elämä. Poika on tällä hetkellä siinä iässä, että joka päivä oppii uutta. Uusia sanoja tai fyysisiä taitoja. On ihmeellistä seurata tuota oppimisen intoa. Jos aikuinen jaksaisi treenata yhtä asiaa noin valtavan paljon, niin sitähän oppisi vaikka ranskan alkeet parissa viikossa :D

Kohta lähdemme kummityttöni synttäreille joten mukavaa puuhaa on tällekin päivälle tiedossa. Toivottelen siis oikein mukavaa viikonloppua sinnekin puolelle ruutua, sekä lapsekkaille että aikuisperheillekin <3

tiistai 9. tammikuuta 2018

Töissä kotona



Olen onnentyttö sen suhteen, että minulla on maailman paras työpaikka. Olen elämäni aikana ehtinyt olla monessa paikassa töissä ja tämä viimeisin voittaa kaikki aiemmat monessakin suhteessa. Olen työskennellyt nykyisessä työssäni kymmenisen vuotta, enkä haluaisi koskaan enää vaihtaa. Kuulen usein, kuinka moni valittaa työstään tai työpaikastaan ja se on kurjaa, sillä työpaikalla vietetään melkoisen iso osa elämästä. Toki osa on "elämäntapavalittajia", joille mikään ei ole koskaan tarpeeksi hyvä, mutta osa oikeasti varmaan kärsii työpaikallaan joko työkavereista, työnsisällöstä tai työympäristöstä.

No miksi minulla sitten on se maailman paras työpaikka? Ensinnäkin minulla on mahdollisuus tehdä töitä etänä, kotoa käsin ja nyt hoitovapaalla se mahdollisuus on mahtavistakin mahtavin. Hoitovapaalla Kelan maksama raha on melko pieni, joten pieni siivu palkkaa kerran kuussa on tervetullut lisä. Palkkaakin tärkeämpää minulle on se, että pysyn kärryillä mitä työpaikalla tapahtuu, onko uusia asiakkaita, mitä juttuja on meneillään vanhoille. Myös oma osaaminen pysyy vankempana, kun on "pakko" ylläpitää sitä koko ajan. Luovassa työssä aivot keräävät koko ajan tietoa, joten en pääse ihan laiskistumaan kotona ollessa. Tuntuisi myös turhalta olla tekemättä mitään "oikeaa", sillä johonkin se luovuus on purettava, niin miksipä ei työhöni, jolloin siitä hyötyy myös työpaikka ja asiakkaat.

Koska olen hyvin sosiaalinen ihminen, niin minulle on tärkeää, että työkaverit ovat kivoja ja kuinka ollakkaan, toimistollamme työskentelee joukko parhaita ystäviäni! Vaikka olen kotona, niin teemme töitä yhdessä, jolloin saan viettää aikaa näiden mahtavien ihmisten kanssa. Vaikkakin suurimmaksi osaksi virtuaalisesti, niin silti koen, että he ovat koko ajan käden ulottuvilla.

Ennen äitiyslomaa olin huolissani, miten pärjään kotona ilman jatkuvia aikuiskontakteja, mutta huoli oli täysin turha. Ei minun missään tapauksessa tarvitse olla ilman aikuiskontakteja! Miksi edes luulin niin? Nykypäivänäkö voisi erakoitua, kun on älyluurit ja läppärit koko ajan saatavilla. Poikasen kanssa on myös helppo liikkua, sen kun pakkaan pikkumiehen autoon ja hurautetaan milloin minnekin. Yksi tärkeistä oivalluksista on ollut se, että joka päivä on pakko syödä, mutta ei pakosti kotona. Käymme silloin tällöin ravintolalounailla koko perhe ja se jos mikä virkistää.

Minulla on tapana tehdä töitä keittiön saarekkeen ääressä, jonka seurauksena siihen kertyy kaikenlaista tärkeää ja vähemmän tärkeää tavaraa. Ihan hölmö tapa, koska talossamme on erillinen työhuone vartavasten töiden tekoon. Huone on toimittanut varaston virkaa ja sinne on kertynyt jos jonkinlaista tavaraa. Nyt otin itseäni niskasta kiinni ja siivosin ja sisutin tilassa ja jo vain kelpaa taas tehdä töitä oikeassa työhuoneessa.

Mukavaa viikkoa, varsinkin työ-sellaista! :)

sunnuntai 7. tammikuuta 2018

Uusi vuosi ja uudet kujeet

Oikein hyvää uutta vuotta 2018!

Blogi on ollut taas tauolla vaikka kuinka ja kauan. En saanut aikaiseksi ottaa edes yhtä sisustuskuvaa joulukuusesta. On ihan outoa, miksi en enää kirjoita tänne, kun kuitenkin tämä oli niin kovin rakas harrastus minulle. Edelleen minulla olisi aikaa ja haluakin pitää blogia, mutta ongelmaksi on muodostunut, että sisustus ei enää tunnu aiheelta, josta jaksaisin kirjoittaa. Vaikka sisustan edelleen kotiamme ja hankin uusia juttuja, niin jotenkin blogisisältönä aihe tuntuu jo loppuun käytetyltä. Niimpä päätinkin, että voin alkaa kirjoittamaan ihan sattumanvaraisesti mistä aiheesta milloinkin mieli tekee.

Koko ajan blogissani on paljon kävijöitä ihan päivittäin, siis vaikka tänne ei mitään ilmeistyisikään pitkään aikaan. Joten ajattelin kokeilla mitä tapahtuu kun alan taas kirjoittamaan vaikka sisustus ei enää olisikaan pääaihe. Tänään haluan kirjoittaa ensimmäisestä joulusta, jonka saimme viettää poikamme kanssa.

Joulu oli ihana, kuten joulu on aina. En stressannut enkä hössöttänyt, vaan pyhitin kaiken aikani pojalle. Sydän meinasi pakahtua, kun pikkuinen jaksoi päivästä toiseen ihastella joulukuusen upeutta! Upeahan se olikin, samanlainen kuin aiempina vuosina. Ikkunoissa roikkuva tähdet saavat innostuneita huudahduksia ja tuo pian 11 kuukautinen vauva osoittaa niitä sormella ja hokee "tähti ti täh ti ti tä tä tiii täh". Yksikään joulukoriste, oli se miten pieni tonttu tahansa, ei jäänyt tarkoilta silmiltä huomaamatta. Pienet sormet tutkivat tarkasti kaiken mihin ylettyvät.

Jouluaaton vietimme vanhempieni luona isolla porukalla, kuten aina. Joulussa tärkeintä on yhdessä vietetty aika ja jotenkin joulun tunnelma vielä moninkertaistaa rakkauden omaan perheeseen. Joulupukki ei käynyt vaan jaoimme lahjat porukalla. Poikamme oli sanoinkuvaamattoman onnellinen kaikesta. Kääreistä paljastuva nalle sai monen monta halia ja suukkoa, sitä tutkittiin ja paijailtiin kaikessa rauahssa, ennen seuraavaan lahjaan siirtymistä. Siskoni tekemät taulut saivat myös mahdottomasti huomiota. Poika suukotteli niitä ja höpötteli niille omia juttujaan. Sanomattakin varmasti selvää, että poikanen sai superpaljon lahjoja ensimmäisenä joulunaan.

Illalla kun tulimme kotiin, niin jouluinto ei meinannut loppua millään, vaan poika leikki kaikilla uusilla leluillaan. Taaperokärrykin piti kasata ja kun sitä vielä myöhään illalla kokeiltiin, niin siitä tuli heti ihan lemppari juttu. Saman tien lapsi oppi kävelemään sen kanssa ja nyt jo mennään hurjaa kyytiä.

Koko joulu sai ihan uuden ulottuvuuden lapsen myötä. Vaikka joulu on aina ollut ehdottomasti lempi vuodenaikani, niin lapsen into ja onni triplasivat omatkin tunteet ihan uusiin sfääreihin. Joululauluja tanssittiin, kun ennen niitä vain kuunneltiin, jouluruokia maisteltiin tarkoin, kun ennen niitä syötiin, jouluohjelmiin uppouduttiin, kun ennen niitä katseltiin, joululahjoihin keskityttiin, kun ennen niitä avattiin.

Luultavasti tässä on se syy, miksi sisustus ei tunnu enää niin mielekkäältä aiheelta. On vaikea kirjoittaa kovin pinnallisesti, kun omat tunteet ovat moninkertaistuneet. Poika on opettanut nauttimaan elämän pikkujutuista vieläkin enemmän! Nykyisin huomaan, jos orava on jättänyt tassunjäljet aidan päälle lumeet tai sen kun naapurin koiralla on uusi takki. En ennen hoksannutkaan, kuinka hyvää raejuusto voi olla kun sen syö pöydältä sormin tai miten hyvältä smoothie maistuu lusikalla syötynä.

Näiden ajatuksien myötä, hyvää yötä ja reipasta viikon alkua! Kuullaan taas.