sunnuntai 5. tammikuuta 2014

Matto-ongelma

Ostin heinäkuussa saunan pukuhuoneeseen uuden maton. Annon Viiru-matto on ollut oikein ihana ja sopii tilaan ulkonäkönsä puolesta täydellisesti, mutta arjessa se on osoittautunut epäkäytännölliseksi. Kisset syövät, nukkuvat ja käyvät vessassa maton välittömässä läheisyydessä ja matto onkin saanut kokea kaikki tahrat (ja kynsimiset), joita eläinperheessä voi syntyä. Niimpä ajattelin siirtää maton pukeutumishuoneeseen puu-tapetin seuraksi.




Nyt tarvitsen siis erittäin helppohoitoisen maton tämän maton tilalle. Himoittelin uudeksi matoksi Pappelinan mattoja, jotka ovat kudottua muovia, mutta hinta on melkoinen, varsinkin jos senkin elinikä jää lyhyeksi. Luulen kyllä, että Papelinan pinta ei houkuttele pieniä kynsiä niin paljon kuin tämä nykyinen. Olen lukenut monesta blogista ylistyksiä Pappelinoja kohtaan ja uskon niiden olevan laadukkaita, mutta silti hinta hieman mietityttää (yli 300 €). pappelinan Lisa ja Svea matoista on saatavissa 140x220 cm matot, joka olisi koon puolesta ihan sopiva. Kivat väritkin niistä löytyisivät:


En löytänyt Googlettamalla kovin paljon vaihtoehtoja muovimatoista, enkä ole keksinyt mikä muu materiaali olisi yhtä helposti puhdistettavissa. Pitää ehkä vielä tutustua paikallisten liikkeiden terassimattovalikoimiin ja saattaahan sieltä löytyä joitakin "merkittömiä" muovimattovaihtoehtoja.

Huomenna ripsin joulukoristukset pois, vaikka rakastan edelleen tuota valkoista kuusta ihan hirmuisesti.

10 kommenttia:

  1. Aivan ihana kyllä etenkin tuo Lisa-matto! Mutta se on kyllä totta, että aikas hintavia ovat ihanuutensa lisäksi. Ovathan ne laadukkaitakin, mutta silti... :) Toivottavasti löydät etsimäsi!

    VastaaPoista
  2. Huoneessa oli ennen karvalankamatto, joka oli ihana paljaiden jalkojen alla suihkusta tullessa, mutta voi itku sen puhtaana pitämistä.

    VastaaPoista
  3. Katselin itse Elloksen muovimattoja vähän sillä silmällä että sellaisen saatan kotiuttaa jollain hyvällä alekoodilla :)

    VastaaPoista
  4. Täytyykin käydä Elloksen saitilla tutkimusmatkalla :)

    VastaaPoista
  5. Meillä on paperinarumattoja ja ovat osoittautuneet hyviksi koiraperheessä. Varmasti kestävät myös kissojen kynsiä.

    VastaaPoista
  6. Olinkin kokonaan unohtanut paperinarumatot, kiitos kun vinkkasit! Millälailla puhdistat niitä?

    VastaaPoista
  7. Mikähän siinä onkin, että matto kuin matto, sitä on niiiiiiiin ihana kisujen kynsiä (vaikka raapimispuu olisi siinä ihan vieressä)?! Itse olen käynyt joskus netissä vilkuilemassa Pappelinan mattoja, mutta kiiruhtanut salamana pois hinnat nähtyäni. :D

    VastaaPoista
  8. Samoin sohva kuin sohva, sänky kuin sänky, tuoli kuin tuoli jne :D Kissat ovat oikein kotiystävällisiä lemmikkejä!

    VastaaPoista
  9. Ihana blogi sinulla!!! Lueskelin vähän sinun postauksia ja kiinnitin tähän huomiota. Itsae painin jossain vaiheessa saman ongelman kanssa, tosin koiran kanssa... löysin olohuoneeseen polypropeenimaton ja on kyllä toiminut niin koiran kuin lastenkin kanssa. Ne kaikki kun ovat aika sottaista porukkaa. Eihän se pehmosin matsku oo mut toimii... ja itseasiassa pinta on yllättävän pehmeä/villainen. Muovimatto mulla on keittiössä ja sekin on helppo mutta luulen että kisut vois olla siitäkin kiinostunut.

    VastaaPoista
  10. Voi paljon kiitoksia kauniista kommentistasi! <3 Ja kiitos vinkistä, täytyy perehtyä tuohon polypropeenimattoon.

    VastaaPoista

.:| Kommentit ilahduttavat aina! |:.