keskiviikko 13. marraskuuta 2013

Pientä hemmottelua

Lambin pientä hemmottelua -haaste kiertää blogeissa ja haasteen suosiota varmasti nostaa mukava 500 euron arvoinen palkinto*. Olen lueskellut muista blogeista ajatuksia arjen ylellisyyteen liittyen ja jäin pohtimaan mikä minulle on sitä luksusta arjessa. Olipa vaikeaa, koska minusta kaikki on aina niin mahtavaa! Pidän kauniista esineistä, tunnelmallisista kynttilöistä, puhtaista petivaatteista ja raikkaista kukista, mutta en osaisi luokitella niitä ylellisiksi tai luksukseski. Tavaroita on toisaalta melkoisen helppo kasata ympärilleen. On tietysti ihan super-luksusta asua ihan upo-uudessa talossa, mutta tuskin itkisin vanhassa talossakaan.. Oli todella vaikeaa mainita mitään, mikä nousisi ylitse muiden. Sain kuitenkin kasaan kolme asiaa, jotka tekevät minun arjesta ihan mahtavaa:

Seura
Olen todella sosiaalinen, enkä tykkää yhtään olla yksin. Minusta on mahtavaa voida viettää aikaa perheen ja ystävien kanssa joka päivä. Meillä käy ystäviä kylässä useita kertoja viikossa ja monesti viikonloppuisin meillä yövytään. Ihmisten kanssa katsotaan elokuvia, jutellaan, syödään, leivotaan, ajellaan tai ihan vain lojutaan. Työni ja harrastukseni ovat myös sosiaalisia ja en oikeasti ole yksin kuin työpaikan vessassa, kotivessaan tulevat kissat mukaan :)


Hyvä ruoka
Rakstan hyvää ruokaa ja kokkaan mielelläni. Minulle on tärkeää, että syömme mieheni kanssa joka päivä yhdessä edes kerran. Irtiotto arjesta on mennä keskellä viikkoa ravintolaan syömään! Kaksi luksus-asiaa voi myös yhdistää ja syödä ystävien kanssa. Nautin nähdä, että iltapalaksi tekaistut teeleivät tekevät seurassani olevat ihmiset onnellisiksi. Kun syö jotain oikein hyvää ja vaikka olisikin ihan täysi vatsa, alkaa harmittamaan että kohta se jo loppuu :)



Aikatauluttomuus
Super-luksusta on se, että minun ei tarvitse aamuisin herätä kellon soittoon tai olla töissä juuri minuutilleen tiettyyn kellon lyömään. Minulla ei ole sellaisia harrastuksia, joita tehdään tiettyyn aikaan tiettynä viikon päivänä. En ole vastuussa kenenkään ehtimisestä mihinkään. Jos kuitenkin sovin olevani jossain tiettyyn kellon aikaan, en koskaan myöhästy. Päiväni kulkevat rentoina tapahtumina aamusta iltaan. Vaikka aamulla suunnittelisin tekeväni iltapäivällä jotain tiettyä, saatan muuttaa mieleni ja tehdäkin jotain muuta :)


Tämä oli mukava haaste, koska se laittoi pohtimaan arkea tai lähinnä arjen mahtavuutta. Helposti sitä pitää asioita itsestään selvyyksinä, vaikka mikään asia elämässä ei ole itsestään selvää.




Jos haluat osallistua haasteeseen, toimi näin:

Tee blogipostaus, jossa kerrot vähintään kolme asiaa, jotka tekevät elämästäsi pikkuisen ylellisempää. Liitä postaukseen Lambi-banneri kopioimalla kuva blogistani. Kun haaste on tehty, lähetä yhteystietosi osoitteeseen lambinblogihaaste@gmail.com ja osallistut lahjakortin* arvontaan.

* Kaikki haasteeseen mukaan lähtevät osallistuvat 500 euron kylpylälahjakortin arvontaan. Lahjakortti on Holiday Clubille, jolla on kylpylähotelleja ympäri Suomea. Kortti oikeuttaa seuraavaan: 3 vrk kylpyläloma, aamiaiset ja kylpylän vapaa käyttö 2 aikuiselle + 2 lapselle tai 2 vrk kylpyläloma, aamiaiset, kylpylän vapaa käyttö + hemmotteluhoidot 2:lle. Palkinto arvotaan viikolla 48 ja voittajalle ilmoitetaan henkilökohtaisesti.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

.:| Kommentit ilahduttavat aina! |:.