sunnuntai 1. syyskuuta 2013

Syksy

Rakastan syksyä! Oikeastaan rakastan talvea, mutta koska syksy on juuri ennen talvea, niin rakastan syksyäkin. Olen syntynyt syyskuussa, joten kai sekin tekee minusta syksyihmisen. Pidän siitä kun illat pimenevät ja lopulta ikkunasta ei näy muuta kuin mustaa. Kotona sisustuskin muuttuu ihan erinäköiseksi. On paljon harmaampaa ja tummempaa. Olohuoneen ikkunaseinä muuttuu mustaksi.

Luontokin muuttuu syksyllä ihan erilaiseksi. Uusia värejä syttyy ja vihreä sammuu vähitellen. Aamulla herätessä on oranssia ja illalla nukkumaan käydessä mustaa. Hetken kaikkialla on hirmuisen räikeää, kunnes talvi tekee maisemasta kauniin mustavalkoisen. Erikoinen vuodenaika.









Pimeällä on ihanaa kääriytyä viltteihin villasukat jalassa siemailemaan teetä. Kynttilän valossa tottakai. Sohvalle on jo nyt pesiytynyt kolme vilttiä odottamaan. Iltaisin kisu sylissä lämmittämässä on helppo rentoutua ja ladata akkuja seuraavaa työpäivää varten.

Ihanaa syyskuuta!

8 kommenttia:

  1. Veitpäs kyllä sanat suusta, voin allekirjoittaa jokaisen lauseesi syksystä. :) Itsellä siihen kietoutuu joulunodotus: vähitellen huomaa suunnittelevansa kaikkea jouluun liittyvää sata lasissa. :D

    VastaaPoista
  2. Mulla on jo jouluvalot *punastuu* Ootan joka aamu innolla että onko lunta maassa :D

    VastaaPoista
  3. Eikä! :D Sittenhän sinä oot samanlainen jouluhöppänä kuin minäkin!

    VastaaPoista
  4. Todellakin :D Ja hömppä ylipäänsä joka asiassa..

    VastaaPoista
  5. Tulin vastavierailulle:)! Blogisi vaikuttaa toooosi kivalta! Jään seurailemaan ehdottomasti!

    Tuli lämmin, tunnelmallinen ja syksyinen fiilis noista hämäristä kuvista:)

    VastaaPoista
  6. Löysin blogisi Viivin kautta ja kahlasin sen yhdeltä istumalta läpi. Jään ehdottomasti seurailemaan! :)

    VastaaPoista

.:| Kommentit ilahduttavat aina! |:.