perjantai 17. maaliskuuta 2017

Pöydän päässä



Vauva on alkanut näkymään sisustuksessa, muutenkin kuin vaippoina ja värikkäinä leluina. Pinnasängyn ohella ostimme Tripp Trapp -tuolin ja siihen New Born -sitterin. On mukavaa saada vauva ruokahetkiin mukaan ilman, että tavallinen sitteri pitäisi nostaa pöydälle. Tripp Trappista saa sitterin helposti irti, jolloin se toimii tavallisen sitterin tapaan myös lattialla. Pikkuinen ei ole vielä kovin montaa kertaa tuossa ollut, syli on toistaiseksi paras paikka. Puolivuotias serkkupoika on testannut sitterin jo ihan käytännössä ja syönyt ruokansa pöydän ääressä, kuten isojen poikien kuuluukin. Myös pikkukissa on aivan ihastunut tuoliin ja tulee siihen aina, kun olemme aamukahvilla.

Tilasimme pöydän ympärille myös pari tuolia lisää. Aikaisemmin käytössä on ollut vain neljä, mutta siroja Skin-tuoleja mahtuu tähän helposti kuusi. (Pöytä on kaksi metriä pitkä.) Yllätyksekseni Tripp Trappissa on värin lisäksi jotain samaa tuolien kanssa ja se sopii minusta hyvin tuohon pöydän päätyyn.

Mökö on riemastuttanut elämäämme tänään tasan kuukauden ja tällä samalla päivällä serkkupoika täyttää puolivuotta. Odottelemmekin täällä siskoa perheineen synttärikahveille. Onhan 1+6 jo huikeat 7 kk ja syytä siis juhlaan!

sunnuntai 12. maaliskuuta 2017

Harmaat maalisävyt

Minulta kysytään toistuvasti tiettyjä asioita kodistamme, yksi niistä on seiniemme harmaat maalisävyt. Niinpä ne ansaitsevat oman postauksen, näin löydän maalikoodit itsekin nopeasti googlaamalla.

Olohuoneen takaseinä on maalattu Tikkurilan Kalsiitti-sävyllä, maalina muistaakseni Remontti-Ässä.

Makuuhuoneen kaikki seinät on maalattu sävyllä NCS 1500-N, maali oli jokin himmeä tai puolihimmeä remonttimaali.

Vierashuoneen sängynpäätyseinä on Taika Helmiäismaalin hopealla telattu ristiin ja rastiin.


Olohuoneen harmaa on näistä lämpöisin ja jos yritän etsiä siitä sävyä, johon se taittaa niin ehkäpä hieman punaiseen. Makuuhuoneen harmaa on neutraali, eikä taita oikein mihinkään, NCS-kartan N-sävyt ovat kaikki neutraaleja. Vierashuoneen seinä on selkeästi hopean hohtoinen ja minusta ehkä kaikista ihanin :)

sunnuntai 5. maaliskuuta 2017

"Moottorikelkkailu nainen"

Seurailen aika tarkasti sitä, millaisilla hakusanoilla Syhinään päädytään. Niistä saa hyviä vinkkejä siitä, mitä voisi postailla ja mitkä aiheet kiinnostavat. Tyypilliset hakusanat liittyvät luonnollisesti kotiin, pihaan ja sisustamiseen, mutta kummallisia poikkeuksiakin löytyy, hauskin viimeaikainen on ehkäpä "lompakon sisältö".


Täällä etelässäkin on ollut aika kivasti lunta helmikuussa ja se lienee tuonut kävijöitä blogiin kelkkailuun liittyvillä hakusanoilla, kuten "moottorikelkkailu nainen" ja "naiselle sopiva moottorikelkka". Kovin montaa kelkka-aiheista postausta ei blogista löydy, mutta silti Google heittää tänne, joten ehkä yksi moottorikelkkapostaus talvessa on paikallaan.

Minulla on ollut moottorikelkka jo monta vuotta. Ensimmäinen kelkkani oli vanhempi Polaris XC, jonka romutin lunastuskuntoon. Sen jälkeen hankin Arctic Cat F6 -kelkan, joka asustelee meillä edelleen. Molemmat pelit ovat olleet oikein hyviä naisen käyttöön. Tiedä sitten mitä ominaisuuksia naisella pitäisi olla verrattuna miehiin :D Itse pidän tärkeänä, että kelkassa on pakki, sillä pienikokoisena naisena, kelkan kääntäminen tai pahasta paikasta pois pääseminen ei käsin nykimällä ole helpoimmasta päästä. Sähköstartti olisi plussaa, mutta kyllä minä saan catin nykimälläkin käyntiin, tosin aika monta kertaa pitää nykäistä.

Kelkkailu on ihan mahtava harrastus, sekä miehille että naisille. Reitit kulkevat kauniissa lumimaisemissa ja maisemat vaihtuvat tiuhaan. Ajamme aina jonkinmoisella porukalla ja mikäs sen mukavampaa kuin viettää aikaa ystävien kanssa luonnossa. Olemme käyneet kelkkoinemme sekä Levillä että Tahkolla ja sillä tavalla ehtii nähdä kohteen muutamassa päivässä jo tosi hyvin. Hiihtämällä jää monta upeaa paikkaa näkemättä.

Moottorikelkkailu on extremeurheilulaji, joten loukkaantumisen riski on suuri, mutta eiköhän tilastollisesti kuitenkin suurempi vaara vaani auton ratissa. Olen loukkaantunut pari kertaa ja saanut muutaman aivotärähdyksenkin, mutta en silti lopettaisi tätä mukavaa harrastusta. Vauhtia, kavereita ja kaunis luonto <3

Suosittelen jokaisen kokeilemaan edes kerran elämässään! Ja vakuutan, että tämä laji sopii ihan yhtä hyvin naiselle kuin miehellekin.

torstai 2. maaliskuuta 2017

Kantarelli-mascarponerisotto

Hypätäämpäs taas kyökin puolelle. Tällä kertaa haluan jakaa teille maailman parhaan risoton ohjeen, jossa taikana on mascarponejuusto. Tämän reseptin löytymisen jälkeen, ei meillä ole muita risottoja enää tehtykään.

3 dl risottoriisiä
3 rkl oliiviöljyä
1 salottisipuli
(2 kpl valkosipulinkynttä)
1 dl valkoviiniä
6 dl kasvislientä
50 g parmesania raasteena
250 g mascarponea
300 g kantarelleja (paistettu ja pakastettu)
suolaa ja mustapippuria

Kuullota pilkotut sipuli (ja valkosipulit) öljyssä ja lisää riisi raakana pannulle. Jatka kuullottamista viitisen minuuttia. Lisää valkoviini ja anna imeytyä kokonaan. Lisää kasvisliemi kauhallinen kerrallaan, seuraava kauhallinen vasta kun edellinen on täysin imeytynyt. Lisää paistetut sienet, parmesanraaste sekä mascarpone. Sekoita hyvin ja mausta suolalla sekä pippurilla. Nauti!

Sienet voivat olla muitakin sieniä, meillä sattuu pakkasessa olemaan paljon kantarelleja. Jos käytät tuoreita, niin paista ne ensin omalla pannullaan "kuiviksi". Jos käytät kuivattuja sieniä, niin liota niitä ensin. Sienien määrä on arvio, eikä se tässä ruuassa ole niin justiinsa, niitä voi laittaa maun mukaan.

Risoton kuvaaminen ei muuten olekaan ihan iisi homma, ruoka ei ole ehkä ihan kauneimmasta päästä, mutta maku on tärkein ja se on tässä ruuassa just eikä melkein.

sunnuntai 26. helmikuuta 2017

Mummokukka


Kirjoittelin tämän postauksen ennen Mökön syntymää, mutta se jäi julkaisematta kun synnytys yllättäen käynnistyi. Nytpä muistin, että täällä odottaa valmis sisustuspostaus :)

--
Olen taas talven aikana saanut ison osan viherkasveista hengiltä. Olen oikeastaan tosi hyvä siinä. Kumma kyllä, peikonlehti olla porskuttaa jo ties monetta vuotta ja tuossa lattialla oleva anopinhammaskin saattaa saada 2v-synttärit. Nyt kun kevätaurinko alkoi pilkistelemään verhon raosta, alkoi mieli tehdä kotiin jotain uutta vihreää. Niimpä marssin kukkakauppaan, josta mukaani tarttui yhden palmuvehkan lisäksi ihana mummokukka, nimittäin rönsylilja! Muistan, että molemmilla mummeillani näitä on aina ollut <3

Kasvihan on oikeastaan aika modernin näköinen, rento ja raikas. Kaupassa se muuten näytti pieneltä, mutta tuossa hyllyllä se näyttää tosi isolta. Kaupassa kaikki aina hämää :D

keskiviikko 22. helmikuuta 2017

Hei, olen uusi täällä!

Perjantaina kahdesta tuli kolme, minusta äiti ja miehestäni isi, kun poikamme halusi maailmaan <3 Hätähousu päätti kolme viikkoa etuajassa, että kohtu on jo niin nähty ja syntyi tasan viikolla 37 (täysiaikaisuuden rajaviikko), hätähousu-äidin pojalta voi muuta tuskin odottaa. Ihan ei kolmeen kiloon päästy, vaan poikapalleroinen on ihan nuken kokoinen, mutta kasvatellaan isommaksi sitten täällä ulkopuolella.

Sairaalassa aloimme kutsumaan vauvaa nimellä Mökö. Tummat silmät kurkistelevat alta kulmien ja otsa menee helposti ryppyyn. Mökö ei juurikaan osaa kuin nukkua ja murista(!), muuten hän vain mököttää. Vain muutaman kerran olemme päässeet nauttimaan oikeasta itkusta.

Kylläpä muuttui elämä kertaheitolla! Toistaiseksi täällä siis eletään ihanassa vauvakuplassa ja blogi päivittyy joskus kun päivittyy. Mutta yksi asia on ihan selvä ja saletti, Mökö on ihan liian söpö!

Mikäs se tuolla mököttää,
se taitaa olla Mökö!
Mökömökömökö
Mökömökömökö,
Mökö sanoo
mur mur mur <3

torstai 16. helmikuuta 2017

Uusi Componibili yöpöytänä


Vierashuoneen yöpöytä on vaihtunut usein. Syy siihen on se, että tähän tilaan ei aiemmin ole ostettu virallisesti omaa kalustetta, vaan olen aina laittanut sinne jonkun kodin monista pikkupöydistä. Nyt kuitenkin tilanne oli sellainen, että kaikille pikkupöydille on löytynyt hyvät paikat ja vierashuoneeseen ei enää riittänyt yöpöytää.

Viime kesänä haaveilin Kartellin Componibili-kalustetta lasiterassille, mutta sinne päätyikin ihan muita pöytiä, joten Componibili jäi silloin ostamatta. Tykkään kalusteesta kuitenkin edelleen ja nyt olikin aika hyvä syy tilata se vierashuoneeseen. Tämä klassikko on valmistettu muovista ja tuumiskelin, että Componibili toimii tulevaisuudessa myös vaikkapa lastenhuoneessa.

Viimeisin pöytä täällä oli pienempi Hay Tray -pöydistä, mutta halusin sen takaisin olohuoneeseen, enkä halunnut enää kolmatta samanlaista pöytää meille. Tray on kyllä monikäyttöinen ja sopii minne vain, mutta kaksi riittää.

Ja mielestäni Componibilin pyöreys tuo todella kivaa vastapainoa kulmikkaalle sängynpäädylle :)

tiistai 14. helmikuuta 2017

sunnuntai 12. helmikuuta 2017

Artek A110-valaisin – ikuisuushaave

Taaaas kerran Artekin A110-valaisin on ostoskorissa! On se kumma, että en ole sitä vielä näihin päiviin mennessä ostanut, vaikka olen iäisyyden siitä haaveillut. Syy ostamattomuuteen on se, että olen haaveillut valaisinta keittiöön saarekkeen päälle, mutta siihen sopisi paremmin kaksi kuin yksi ja sitten loppuvat rahat.

No mutta nyt on ratkaisu tähänkin pulmaan! Olemme puhuneet mieheni kanssa jo kauan, että olohuoneeseen pitää saada lisää valoa. Meillä on katossa monta paikkaa roikkuvalle valaisimelle, mutta emme ole keksineet mitä ja mihin kohtaan.

Yhtenä iltana juttelimme, että jokin pieni ja siro valaisin olohuoneen nurkkaan, telkkarin vasemmalle puolelle olisi kiva. Selailimme nettiä, mutta mitään kivaa ja edullista ei tullut vastaan. Tai ehkä tuli, mutta mikään ei silti kelvannut. Lopulta tajusin miksi. No siksi, että en halua elämääni muuta roikkuvaa pikkulamppua kuin Käsikranaatin <3

Miten on raadin mielestä, sopisiko elämäni rakkaus tähän nurkkaan, johon sen Photoshoppasin?


perjantai 10. helmikuuta 2017

Baby Shower

Olen onnentyttö siinä asiassa, että minulla on kasapäin mielettömän ihania sisaria ja ystäviä! Välillä tuntuu ihan uskomattomalta, että olen saanut niin paljon upeita ihmisiä elämääni. Minulle järjestetty Baby Shower on vain yksi esimerkki siitä:

Eräänä lauantaina odottelin graafikkosiskoani kylään meille, tarkoituksena oli tehdä hänen kanssaan logoa eräälle kauneushoitolalle. Sovittuna aikana ovikello soi ja sisään marssikin reilut kaksikymmentä naista. Voitte uskoa, että yllätyin! Siinä pieruverkkareissa tukka hujanhajan yritin pysyä kärryillä mitä nyt tapahtuu. Kaikki rakkaimmat naiset saapuivat järjestämään minulle vauvajuhlia. En ollut osannut odottaa moisia yllätysjuhlia, enkä varsinkaan sillä mittakaavalla. Mistä ihmeestä kukaan oli osannut haalia kasaan eri yhteyksistä tuntemani ystävät? Siskojen, äidin ja anopin lisäksi mukaan oli kutsuttu lapsuuden- ja nuoruudenystäviä, koulukaverit sekä työkaverit. Ja miten ihmeessä päivämääräksi oli onnistuttu valitsemaan sellainen, että kaikki pääsivät? Vieläkin olen aika hämmentynyt.


Juhlavieraat toivat mukanaan koristeet, herkut ja kasapäin upeita lahjoja. Menin varmasti hieman johonkin shokin kaltaiseen tilaan, sillä jälkikäteen katsoessani juhlissa kuvattuja videoita, olen käyttäytynyt suhteellisen hyvin, ilman hysteriaa, vain typerä onnenvirne kasvoilla.

Sisustusbloggaajan Baby Showereilla ei todellakaan syöty kertakäyttöastioista, vaan työkamut toivat töistä mustaa Teemaa täydentämään meidän valkoista astiastoa :D

Sillä aikaa kun parikymmentä naista valtasivat keittiön, niin minä sain nauttia ihanasta jalkahoidosta. Hemmottelun ja ruuan lisäksi ohjelmassa oli vauvanruokien sokkomaistatus. (Meidän vauvan ei ikinä tarvitse syödä makaronilaatikkopilttiä!) Seurueessa kiersi myös slämykirja, jossa oli kysymyksiä tulevasta vauvasta ja kaikki saivat arvata mm. syntymäpainoa, pituutta, hiusten väriä, missä isi on kun synnytys käynnistyy, äidin vatsan ympärysmittaa ynnä muita hauskoja aiheita. Kylläpä on jälkeenpäin ollut hauskaa lukea mitä kukin on arvannut. Täytyy muistaa synnytyksen jälkeen tarkistaa, kuka arvasi lähimmäksi.

Lahjat olivat upeita! Ei ole olemassa sopivia sanoja edes kertomaan. Varsinkin itsetehdyt lahjat saavat minut vieläkin liikuttumaan. Sisustusinnokasta äitiä hemmoteltiin moderneilla kirja- ja lelulahjoilla. Aivan liian suloisia pikkuvaatteita tuli kasapäin, nallenkorvahaalareista mustavalkoraidallisiin bodyihin. Perinteinen vaippakakku, herkkuja ja vauva-arkea helpottavia tavaroita myös. Eniten hilpeyttä herätti äidin tuoma setti lapsuudestani, johon kuului iso ja haiseva TaoTao-krokotiili, Puppe-kirja sekä froteehaalari :D



Ruokatarjoilu oli aivan huikea! Ystäväpiiristäni löytyy lähes jokainen mahdollinen ruoka-aineallergia ja kaikki oli huomioitu todella laadukkaasti. Eriruokia allergisille ei juurikaan ollut, vaan todella moni tarjottava sopi melkein kaikille. Ja "silti" kaikki maistui uskomattoman hyvältä! Tarjolla oli mm. raskausmahakakku, vauvankehtohedelmäsalaatti, pitsaa, piiraita, suklaisia leivoksia, muffinivuokiin koottuja namuannoksia, tortillarullia, kasvistikkuja ja dippejä, sipsejä, savulohta, itsetehtyä jäätelöä, korvapuusteja ja ihan varmasti kaikkea mitä juhlissa voikaan tarjota ja vielä enemmänkin.



Aivan huikea päivä koko elämäni mittakaavassa! Aika meni kuin siivillä, viimeiset läheiseni lähtivät iltamyöhäisellä. Tuntui hämmentävältä olla jättiläismahan kanssa kaiken keskipisteenä, varsinkin kun tykkään itse järjestää kaikenlaisia juhlia. Nyt vain olin ja nautin.

Kiitos rakkaat! Teette elämästäni täyden ja täydellisen. Ilman teitä elämä olisi todella paljon köyhempää, tylsempää ja surullisempaa. Voisimpa antaa kaikille maailman ihmisille teidän kaltaisia ystäviä <3